Ei saatu viettää tätäkään juhannusta ilman kuolonuhreja. Hukkumiset lisääntyivät reilusti viime vuoden juhannuksesta.
Liikenteessä on kuollut viisi. Yksi juhannuksen pahimmista turmista sattui juhannuspäivänä Pirkanmaalla Parkanossa, jossa kaksi nuorta kuoli mopoauton ja ambulanssin kolarissa. Kuolonkolareita on sattunut myös Juankoskella ja Ulvilassa. Torstaina mies kuoli törmättyään autollaan puuhun Hangossa Uudellamaalla.
Tulipaloissa on tiettävästi kuollut kaksi ihmistä. Tänä aamuna nuorehko nainen kuoli asuntopalossa Helsingissä. Eilen mies kuoli tulipalossa Pirkanmaalla Parkanossa.
Vesillä on kuollut ainakin kuusi. Eilen illalla saunasta uimaan lähtenyt mies hukkui Sallassa Lapissa. Hukkumistapauksia on ollut myös Äänekoskella, Paraisilla, Hämeenlinnassa ja Saarijärvellä. Rautalammilla iäkäs mies löytyi juhannusaattona kuolleena rantavedestä.
Viime juhannuksena hukkui kaksi ihmistä.
Tilastotiedon mukaan Suomessa hukkuu keskikesän juhlien ajankohtana keskimäärin yhdeksän ihmistä.