Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

LEHTIMÄEN ARI MANNIOLLE KEIHÄÄN EM-PRONSSIA!

$
0
0

Ari Manniolta saatiin odotettu keihäänheiton arvokisamitali

Lehtimäen Jyskeen kasvatti ja isä Tapio Mannion valmentama yleisurheilija, keihäänheittäjä Ari Mannio avasi Suomen maajoukkueen mitalitilin Helsingin EM-kisoissa 2012.

Alajärveläisnuorukaiselle mitali oli historian ensimmäinen aikuisten arvokisoista. Mitaliheitollaan Ari varmisti myös käytännössä oman paikkansa Suomen edustusjoukkueessa Lontoon 2012 Olympialaisissa.

Ari totesi pian kilpailun jälkeen vaatimattomaan tyyliinsä olevansa mitaliin kovasti tyytyväinen, mutta silti häntä jäi vaivaamaan, koska voitto oli otettavissa ja se olisi tänään ollut erityisen lähellä.

Homma meni hänen mukaansa junnumaiseksi yliyrittämiseksi.

Mannio nousi mitalikamppailuun toisen kierroksen 82,17-metrisellään, mutta onnistui jatkossa parantamaan tulostaan vain puolisen metriä. Mannion pisin kaari 82,63 syntyi finaalin neljännellä kierroksella.

Mannio saa nyt rauhassa valmistautua yleisurheilukesän suurimpaan huipennukseen – Lontoon olympiakisoihin. Urheiluliitto oli jo aiemmin luvannut, että EM-mitalia Helsingissä juhliva urheilija lunastaa samalla olympiapaikan.

Keihäänheiton kauden kärkinimi tsekin Vitezslav Vesely piti pintansa ja vei Euroopan mestaruuden tuloksella 83,72. Hopealle Helsingin Olympiastadionilla heitti ennätyksellään 83,23 venäläinen Valeri Iordan.

Mannion karsintakierroksella heittämä yli 84 metrinen olisi tuonut tänään kevyesti kultaa.

Tero Pitkämäen kilpailu oli alavireinen. Hänen kolme ensimmäistä heittoa jäivät alle 75 metrin ja sijoitus 11:nneksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Pitkämäki ei onnistunut voittamaan mitalia urallaan EM-kisoissa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Trending Articles