Tulevana lauantaina Gold, Silver & Watch -kuluttajamessuilla palkitaan jälleen vuoden korunkantaja ja kellonkantaja. Koru- ja jalometallitukkukauppiaitten palkinnot annetaan henkilöille, jotka ovat vuoden aikana työssään käyttäneet kelloja ja koruja asusteina ja vieneet samalla eteenpäin suomalaisen koruosaamisen sanomaa.
Palkittavien henkilöiden nimiä ei ole vielä annettu julkisuuteen, mutta pieniä vihjeitä on jo ilmassa.
– Erityisesti korunkantajan arvonimi menee tänä vuonna mielenkiintoiselle pitkänlinjan muusikolle, joka oli viime kevään televisiokauden aikana paljon julkisuudessa, vinkkaa toimitusjohtaja Ilari Räisänen kulta- ja jalometallitukkukauppiaiden yhdistyksestä.
Ihan perinteisimmistä palkinnon saajista ei ole kysymys.
(Annetuista tuntomerkeistä ja edellä saaduista vihjeistä JPnews toimitus veikkaa saajaksi muusikko Remu Aaltosta ?)
– Korujen ja kellojen käyttöön liittyy usein vahvoja mielikuvia. Olemme ylpeitä saadessamme palkita henkilöitä, jotka julkisuudessa ovat tehneet korujen ja kellojen käytöstä osan imagoaan, tässä tapauksessa vielä varsin persoonallisella tavalla, Räisänen kuittaa.
Viime vuonna kellonkantajana palkittiin Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ja korunkantajana hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen.
Valinnat julkistetaan Gold, Silver & Watch –kuluttajamessuilla lauantaina 20.10. klo 13.00 – 13.30. Nämä järjestyksessä kolmannet alan kuluttajamessut järjestetään 19. – 21.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa Terveys-, Kauneus- ja Muotimessujen yhteydessä.