Torstaina 5.9. juhlitaan Yrittäjän päivää. Tänä vuonna päivä on aivan erityinen, sillä Suomen Yrittäjien paikallisyhdistykset kaikkialla Suomessa kutsuvat kuntiensa valtuustot koolle juhlistamaan yrittäjyyttä ja allekirjoittamaan sitoumuksen.
Sitoumuksessa kuntapäättäjät ja yrittäjät yhdessä lupaavat kehittää kuntaansa yritysten toimintamahdollisuuksien parantamiseksi.
Myös Alajärven ja Lehtimäen Yrittäjät ovat kutsumassa valtuutetut koolle 5. syyskuuta 2013.
Viime syksyn kunnallisvaaleissa kuntien ja kaupunkien valtuustoihin valittiin 2020 yrittäjävaltuutettua. Alajärvelläkin yrittäjien osuus on yli 20%. Suomen Yrittäjien tavoitteena on, että yrittäjien kuntavaikuttajien joukko saa aikaan pysyviä tuloksia kuntien elinkeinopolitiikassa vaalikaudella 2013–2016.
Yritysten menestys on kaikkien kuntalaisten etu. Ilman menestyviä yrityksiä asukkailla on vähemmän työpaikkoja ja palveluita ja kunnalla vähemmän verotuloja.