Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Taas Alajärveltä viedään – kaupunki ei kelpaa enää ajokoepaikkakunnaksi!

$
0
0

Alajärven kaupungin kadut eivät kelpaa autokoulun "loppukokeeseen" (K-Media/JK) Klikkaa kuvasta suuremmaksi

Järvi-Pohjanmaan seutukuntaa ollaan ohjaamassa pieni asia kerrallaan kohti isompaa Seinäjoki-keskeistä maakuntaa. Uusia palveluja seutukunnalle ei enää heru ja vanhatkin nypitään hiljaisessa hengessä pois, milloin mihinkin vedoten.  Trafin mukaan autokoulussa opiskelevan tulee ajaa “inssiajonsa”, jossain muualla Suomessa kuin Järvi-Pohjanmaalla. Ota kantaa!

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi pyrkii vähentämään ajokoepaikkakuntien määrää. Etelä-Pohjanmaalta se on karsimassa kolme ajokoepaikkakuntaa: Alajärven, Lapuan ja Nurmon.

Alajärven hylkäämisen selityksenä Trafilla on että kaupungin liikenneympäristön monipuolisuus ajokokeen kannalta ei ole samalla tasolla kuin maakunnan muilla paikkakunnilla. Lisäksi Alajärven tiet ja kadut on tehty niin, ettei kaistan vaihto ole lainkaan mahdollista, mikä kuitenkin on ajokorttidirektiivissä vähimmäisvaatimuksena.

Lapualla ajokokeiden kysyntä on Trafin mukaan ollut vähäistä ja Nurmo on jo liitetty 2009 osaksi Seinäjokea

…………………………………………………………………………………………

Ottakaapa seutukuntalaiset kantaa tähän valtion keskittämisbuumiin…palvelut vain katoavat ovelasti pois lähipaikkakunnilta!
Tekikö Alajärven kaupunki karhunpalveluksen itselleen mennessään kaventamaan liian radikaalisti katujaan ja samalla poistamalla keskuskadun kaistat?
Alkusoitto Trafin suunnitelmille lienee myös kaupungin yksien, silloin suurelta osin myös liikenneopetustarkoituksiin asennettujen, liikennevalojen häipyminen kokonaan katukuvasta?

Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Trending Articles