Heikko otteluun lähtökö taas Ankkureiden kompastuskivi vierasottelussa Kempeleellä? Tomi Lehesvuori iski jälleen puolet Ankkureiden juoksuista!
Ensimmäisen jakson vieraileva Alajärvi hävisi karvaasti 6-4, jossa kotijoukkue Kiri iski heti ensimmäisessä vuorossaan neljä juoksua. Ankkurit eivät kyenneet vastaamaan “kuin” kahdella juoksulla.
Ankkureiden antamat kaksi ilmaista harhaheitto juoksua isätäjoukkueelle kertovat osaltaan ottelun kiihkeydestä ja kuka hermoili eniten?
Kauden toista Pohjois-Pohjanmaan vierailua tehneillä järvipohjalaisilla ei sitten toisella jaksolla henkinen kantti riittänyt 4-1 jakson “pakko” johdossa. Isäntäseura rymisti kotikenttä edun turvin ja tuli, edellispäivän voittoisasta Seinäjoki-ottelusta saamalla ylimäärääsellä energialla, viimeisessä vuorossaan rinnalle ja nappasi jakson tasatuloksella 5-5.
Kaksi voittopistettä riemuitseville isännille ja näin, hampaat narskuen kentältä poistuvat, vieraat jätettiin kokonaan ilman tärkeitä pisteitä.
Kempele:
Jani Lassila 0/1, Iiro Åman 0/4, Juha-Matti Ranta 0/2, Jarkko Kokko 2+4/3, Vesa Pöytäkangas 1/0, Jarkko Hyry 0/1, Samuli Ranta 1/0, Ossi Meriläinen 1/0, harhat 2.
Palkitut: I Iiro Åman, II Jani Lassila, A Jarkko Kokko.
Alajärvi:
Markus Salmenautio 0/2, Tero Rantakangas 1/0, Jouni Oja-Lipasti 1/0, Jouni Koskela 0/1, Jukka Tuomisto 0/1, Robert Tallbacka 0/1, Janne Kivipelto 0/1, Juha-Matti Jaatinen 0/2, Jere Saukko 2/1, Tomi Lehesvuori 5/0.
Palkitut: I Tomi Lehesvuori, II Juha-Matti Matilainen.
Tuomarit: Jani Kontiola ja Pasi Saari.
Yleisöä: 485.