Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15466

Jyväskyläläinen Riku Ruuskanen edustaa Suomea kansainvälisessä kokkikilpailussa

$
0
0

(vas) Riku Ruuskanen ja Martti Lehtinen

Turkin Istanbulissa 6. syyskuuta järjestettävä nuorten kansainvälinen kokkikilpailu on tarkoitettu alle 27-vuotiaille nuorille kokkilupauksille. 22-vuotias Ruuskanen valittiin edustamaan Suomea tammikuussa käydyn kansallisen kilpailun voiton myötä.

Kansainväliseen kilpailuun osallistuu 20 nuorta kokkia ympäri maailman. Kilpailijat saavat tietoonsa raaka-aineet puoli tuntia ennen kilpailuajan alkamista, tämän ajan he käyttävät menukokonaisuuden suunnitteluun. Heillä tulee olla kolmen ruokalajin ateria suunniteltuna heidän siirtyessään keittiöön, ja kolmen tunnin jälkeen tästä tulee alkuruoan olla valmiina. Alkuruoan jälkeen on 10 minuuttia aikaa tarjoilla pääruoka ja tästä edelleen 10 minuutin kuluttua tulee jälkiruoan olla valmiina. Tuomaristo arvioi kilpailijoita keittiötyöskentelyn lisäksi annosten maun, ulkonäön, omaperäisyyden perustella.

Suomen nuori kokkilupaus lähtee kilpailuun itsevarmana mutta rauhallisena.

- Tavoittelen voittoa, mutta mielenkiintoista katsoa miten kansainvälisissä kilpailuissa oma suoritus riittää, Ravintola Vesilinnassa työskentelevä Riku Ruuskanen toteaa. Suomen osakilpailussa Ruuskasen suoritusta kiiteltiin juuri rauhallisuudesta ja siisteydestä sekä raaka-aineiden ominaismakujen esiin nousemisesta. Kansainvälisen kilpailun tuomaristossa istuu myös merkittävän tuomarointiuran tehnyt suomalainen keittiömestari Martti Lehtinen. Lehtinen on toiminut myös Ruuskasen valmentajana kilpailuun valmistautumisessa.

Nuorten kansainvälinen kokkikilpailu on yhden merkittävimmän kansainvälisen gastronomisen järjestön, Chaîne des Rôtisseurs, järjestämä. Kilpailun tavoitteena on rohkaista nuoria ammattilaisia ja antaa heille mahdollisuus kehittää taitojaan. Järjestö toimii myös Suomessa.

…………………………………………………………….

La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät ry, on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä, vaalia ja edistää kansallista ruokakulttuuria sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä noin 80 maassa, Suomessa jäseniä on noin 1.800, joista 60 % on harrastajia ja 40 % ammattilaisia.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15466

Trending Articles