Lausuntokierroksen ja kokonaisharkinnan perusteella Trafi karsii vain seitsemän ajokoepaikkakuntaa. Valtaosassa annetuista lausunnoista kritisoitiin liikenneviraston esitystä. Lähes pääsääntöisesti kritiikki kohdistui paikallisten palvelujen saatavuuden heikentymiseen ja vaikutuksiin paikalliseen elinkeinoelämään.
Henkilöauton kuljettajatutkintoja voidaan tällä hetkellä vastaanottaa 103 paikkakunnalla ja raskaiden ajoneuvojen kokeita 40 paikkakunnalla. Jatkossa ajokoepaikkakuntia tulee olemaan 96.
Trafi lähetti esityksen uusista ajokoepaikoista laajalle lausuntokierrokselle. Esityksen mukaan karsintauhan alaisia ajokoepaikkakuntia oli yhteensä 31. Lähtökohtana paikkakuntakohtaisille arvioille oli tutkintotoiminnan kehittämisedellytysten turvaaminen, kuten maantie- ja taajamaliikenneympäristön monipuolisuus ja ajokoepalveluiden kysyntä paikkakunnalla. Lisäksi arvioinnissa huomioitiin palvelujen kohtuullinen alueellinen saatavuus.
Valtaosassa annetuista lausunnoista kritisoitiin esitystä.
Nyt lausuntokierroksen ja kokonaisharkinnan perusteella Trafi karsii vain seitsemän ajokoepaikkakuntaa. Karsintaperuste on se, että näillä paikkakunnilla ei tällä hetkellä ole tutkintotoimintaa. Nämä paikkakunnat ovat Kannus, Kerava, Keminmaa, Kiuruvesi, Posio, Salla ja Taivalkoski. Muilla paikkakunnilla ajokokeiden vastaanottaminen jatkuu toistaiseksi. Etelä-Pohjanmaalta ei tulla siten uuden esityksen mukaan karsimaan yhtään toimivaa paikkakuntaa, joten myös Alajärvellä ja Lapualla toiminta saa jatkua.
Trafin mukaan näillä mennään toistaiseksi.
Kuljettajatutkintojen järjestäminen on ulkoistettu ja kilpailutettu alueellisesti vuodesta 1999. Tarjouskilpailun voittaneet yritykset toimivat sopimuskauden ajan paikallisina tutkinnon vastaanottajina. Tällä hetkellä tutkintotoiminnasta vastaa koko maassa Ajovarma Oy.