Kun lämmityskauden ensimmäinen sähkölasku kolahtaa postiluukusta, loppusumma saattaa näyttää hämmentävän isolta. Eikä mikään ihme, sillä erityisesti sähkölämmitteisissä kodeissa vuodenajalla on iso vaikutus energiankulutukseen. Kun loppusummaa ryhdytään pienentämään, taikasanoja ovat järkevä energiankäyttö ja ilmalämpöpumppu.
Huonetilojen lämmitys vie noin puolet koko kodin energiankulutuksesta, ja siitä puolikkaasta jopa 75 prosenttia käytetään lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana. Pelkästään tammikuussa kuluu noin 20 prosenttia koko vuoden lämmityssähköstä.
- Sähkölämmittäjien vuotuinen sähkölasku on tällä hetkellä keskimäärin 2 300 euroa, kun mukaan lasketaan sähkön myynti, siirto ja verot. Tammikuun osuus tästä summasta on noin 350 euroa eli lähes 15 prosenttia, kertoo ryhmäpäällikkö Jarmo Roiha Vattenfallilta.
Kotiin tehdyn sähkösopimuksen tyypillä on luonnollisesti vaikutusta sähkölaskun loppusummaan ja kulutuspiikkien aikaan sen merkitys vain kasvaa. Sähkön hinta on tällä hetkellä matalalla, joten tulevaa talvea ajatellen kiinteähintainen, määräaikainen sopimus tulee edullisimmaksi.
- Laskun pienentämistä ei tietenkään voi kokonaan ulkoistaa, vaan sähköä pitää käyttää järkevästi. Helpoin konsti on säätää kaikissa huoneissa lämpötila 21 asteeseen, jota useimmat pitävät miellyttävänä lämpötilana. Vanha nyrkkisääntö siitä, että yhden asteen alennus merkitsee viiden prosentin säästöä lämmityskuluissa, pitää edelleen paikkansa.
Jos kotoa löytyy varaava takka, myös puilla lämmittäminen kannattaa. Ja kun ovien ja ikkunoiden tiivisteet ovat kunnossa, lämpö ei karkaa ulos.
Tarkkana ilmalämpöpumpun hankinnassa
Erityisesti suorasähkölämmitteisissä kodeissa kannattaa harkita sähkönkulutuksen pienentämistä ilmalämpöpumpun avulla. Omaan kotiin sopiva pumppu valitaan muun muassa koon ja ominaisuuksien mukaan.
- Aivan halvimpien tarjousten perässä en lähtisi juoksemaan, vaan ostaisin laadukkaaksi tunnetulta valmistajalta. Yhden merkin sisälläkin on monentyyppisiä ja –kokoisia pumppuja, joten hintavertailussa pitää olla tarkkana, Jarmo Roiha muistuttaa.
Ilmalämpöpumpun aiheuttamista kulutuspiikeistä kuulee joskus melkoisia tarinoita, mutta niitä ei kannata niellä purematta.
- En pidä ilmalämpöpumpun ostamista erityisenä riskinä, sitä pitää vaan opetella käyttämään oikein ja asentajalta pitää saada opastusta, kuinka ilmalämpöpumppua käytetään. Jos ilmalämpöpumpun energiankulutus mietityttää, sitä voi seurata pistotulppaliitäntäisellä kulutusseurantamittarilla, jota voi käyttää etäyhteydellä netin yli myös reaaliajassa.
Vinkkejä ilmalämpöpumpun käyttöön:
- Ilmalämpöpumpun hyöty on vuosittain 2000–3000 kilowattitunnista ylöspäin eli vuodessa säästää helposti 200-300 euroa. Nykyään ilmalämpöpumppu maksaa asennettuna 1 500–2 000 euroa, joten se maksaa itsensä takaisin viidessä tai kuudessa vuodessa.
- Pumppua ei kannata pitää automaattiasennossa, vaan joko lämmitys- tai viilennysasennossa tarpeen mukaan. Tällä estetään esimerkiksi se, ettei pumppu ala yhtäkkiä viilentää talvella, jos takassa poltetaan puita.
- Lämmityskaudella pumpun lämpötilan asetusarvo on hyvä pitää 2-3 astetta muun lämmityksen asetusarvoja korkeammalla. Näin muu lämmitys menee päälle vasta silloin, kun lämpöpumpun teho ei riitä.
- Jos pumppua käytetään viilentämiseen, se kannattaa säätää maltillisesti. Jo lämpötilan lasku 24 asteeseen tuo riittävän viilennyksen ja poistaa kosteutta, joka saa lämmön tuntumaan tukalammalta.
- Ilmalämpöpumppua on hyvä huoltaa säännöllisesti. Etenkin sisäyksikön suodattimet kaipaavat imurointia, jotta laite pystyisi toimimaan kunnolla.