Joidenkin mielelestä vähäpätöinen, mutta monille epämielyttävä asia on saanut kansanedustaja Reijo Hongiston jälleen puuttumaan yhteen, suoraan kansalaisilta tulleen palautteen sisältämään, epäkohtaan.
Asia koskee Liikenteen Turvallisuusviraston eli Trafin kirjelähetysten perillemenoa kulloinkin “oikeisiin” osoitteisiin. Asia on korostunut erityisesti niin sanottujen tilapäisten osoitteiden kohdalla.
-Moni on valittanut, että Trafilta ei tule postia esimerkiksi ajoneuvon rekisteröinnin jälkeen. Kun on sitten käynyt tilapäisessä osoitteessaan, postilähetys onkin ollut siellä. Useat muuttavat osoitteensa kesämökeille kesäksi ja jos sitä ei peruuta erikseen syksyllä, niin kaikki Trafin postit menevät sinne tilapäiseen osoitteeseen. Monen muun lähettäjän kanssa ei tätä ongelmaa ole, mutta Trafin kanssa tuntuu olevan, ihmettelee pohjalais kansanedustaja Hongisto.
Ohessa Hongiston hallituksen ministereille jättämä kirjallinen kysymys perusteluineen:
Liikenteen Turvallisuusviraston kirjelähetysten ohjaaminen henkilön vakituiseen osoitteeseen
Eduskunnan puhemiehelle
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi hankkii asiakkaidensa osoitteet väestörekisterikeskuksen rekistereistä. Väestörekisterikeskus pitää ajan tasalla henkilöiden varsinaisia ja tilapäisiä osoitteita ja luovuttaa Trafin neuvonnasta saamani tiedon mukaan Trafille aina henkilön tilapäisen osoitteen.
Kun Trafi lähettää kirjeitse asiakkailleen mm. ajoneuvojen rekisteröintitodistukset ja ajoneuvoveroliput, on erittäin tärkeää että mainitut kirjeet tavoittavat oikean henkilön ja vielä kohtuullisessa ajassa, sillä verolipun maksamatta jättäminen ja ajoneuvon käyttäminen yleisillä teillä on oikeuden vastainen teko. Toki on myös tärkeää että henkilö ajoneuvoa kuljettaessaan pitää ajoneuvossa mukana ajoneuvon rekisteröintitodistuksen teknisen osan.
Kansalaisilta saamani palautteen mukaan on käynyt niin, että henkilö taikka henkilöt eivät ole jostain syystä käyneet tilapäisessä osoitteessaan moniin viikkoihin taikka jopa kuukausiin, eivätkä näin ollen ole saaneet myöskään ajoneuvojensa verolippuja. Monissa tapauksissa ajoneuvovero on jäänyt maksamatta vaaditussa ajassa. Myöskään ajoneuvojen rekisteröintitodistukset eivät aina ole tavoittaneet ajoneuvon omistajaa, vaan omistaja on saanut todistuksen vasta kun on sitä kertomansa mukaan ensin tiedustellut Trafilta.
Monet odottavat turhaan postia varsinaiseen osoitteeseensa koska eivät tiedä Trafin toimintatapaa. Tilanne olisi korjattavissa sillä, että Trafi lähettäisi kaikki asiakaspostit henkilön varsinaiseen osoitteeseen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus tietoinen että Liikenteen turvallisuusvirastosta lähtevät kirjeet eivät aina tavoita kuoriin merkittyjä vastaanottajia kohtuullisessa ajassa ja tämän seurauksena saattaa yleisillä teillä liikkua ajoneuvoja joissa ei ole mukana rekisteröintitodistusta taikka joiden vero on erääntynyt, sekä mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä jotta Liikenteen turvallisuusvirasto käyttää jatkossa väestörekisterikeskuksen tietokannassa olevia kansalaisten vakituisia osoitteita tilapäisten asemasta?
Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2013
Reijo Hongisto /ps