RES, RUL, MPKL, MNL ja RESUL antoivat Oulun liittokokoustapahtuman aluksi yhteisen, puolustuspoliittisen julkilausuman.
Puolustusmäärärahoja on korotettava.
Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto, Maanpuolustuskiltojen liitto, Maanpuolustusnaisten Liitto ja Reserviläisurheiluliitto vaativat päättäjiä sitoutumaan tuoreessa puolustus- ja turvallisuusselonteossa määriteltyyn korotustarpeeseen. Ilman lisärahoitusta itsenäisen, uskottavan ja koko maan kattavan puolustusjärjestelmän ylläpitäminen on jatkossa vaakalaudalla.
Suomen puolustaminen edellyttää riittävän suuria sodan ajan joukkoja, jotka kyetään muodostamaan vain yleisen asevelvollisuuden avulla. Muunlaiset puolustusratkaisut edellyttävät puolustusbudjetin moninkertaistamista tai luopumista itsenäisestä puolustuksesta.
Kertausharjoituskoulutukseen on kiinnitettävä enemmän huomioita. Koska Puolustusvoimien sodan ajan joukoista yli 95 prosenttia koostuu reserviläisistä, tulee kertausharjoituskoulutuksen olla riittävää. Jokainen sodan ajan joukkoihin sijoitettu reserviläinen tulee kutsua kertaamaan viiden vuoden välein.
Reservin valmiuden ylläpitäminen edellyttää laajaa, omaehtoista toimintaa ja kouluttautumista, joka tukee kertausharjoituskoulutusta. Erityisen tärkeää omaehtoinen toiminta on reserviläisten kenttäkelpoisuuden ja ampumataitojen ylläpitämisessä.
Reserviläistoiminnan ja -koulutuksen resurssit sekä tuki tulee turvata. Tämä on huomioitava reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen sekä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaedellytyksistä päätettäessä. Jokaisessa maakunnassa tulee jatkossakin ylläpitää reserviläisten tarvitsemia harjoitusalueita ja ampumaratoja.
Reserviläisten aktiivisuus tulee ottaa paremmin huomioon sodan ajan sijoituksia tehtäessä. Koulutettujen ja kokeneiden, hyvän siviiliosaamisen omaavien reserviläisten sekä ei-asevelvollisten naisten osaamista on hyödynnettävä enemmän myös eri turvallisuusviranomaisten ja kuntien poikkeusolojen tehtävissä.
Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton, Maanpuolustusnaisten Liiton ja Reserviläisurheiluliiton puolustuspoliittisen julkilausuman julkaisu avasi 22.11. järjestöjen yhteisen liittokokoustapahtuman Oulussa. Kolmipäiväiseen yhteistapahtumaan osallistuu useita satoja reserviläisiä ja maanpuolustusnaisia eri puolita Suomea.