Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Taksikiintiöihin on tullut vain vähäisiä muutoksia edelliseen vuoteen nähden

$
0
0

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut kuntakohtaiset taksikiintiöt vuodelle 2014 Etelä-Pohjanmaan, Keski Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien alueella.

Etelä-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus on päättänyt kuntakoh­tai­sista taksilupien enimmäismääristä. Enimmäismäärät tulevat voimaan 1.1.2014 ja ovat voimassa 1.1.2014–31.12.2014.

Kysyntä- ja tarjontatekijöiden vaikutusta lupakiintiöihin kaikkien asiakasryhmien osalta on arvioitu pitäen lähtökohtana taksipalvelujen hyvää saatavuutta niin kau­punki­maisilla alueilla kuin maaseudullakin.

Erityisesti suurten kaupunkien ja kasvu­keskusten kuntakohtaiset kiintiöt on pyritty vahvistamaan sellaiselle tasolle, että lupien määrä ei rajoita taksien saatavuutta myöskään vilkkaan kysynnän aikana eikä heikennä palvelujen laatua. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus pitää tärkeänä, että takseja on riittävästi myös elinkeinoelämän ja kuntien kuljetustarpeisiin.

Lupamääriä vahvistettaessa on tämän vuoksi otettu huomioon kuntien sosiaali- ja terveystoimen sekä opetustoimen henkilökuljetusten järjestämistarpeet.

Keskeisinä taksitarjontaa määrittävinä tekijöinä on otettu huo­mioon olemassa olevat lupamäärät, taksitiheys, viime vuosien ajosuoritteet ja taksi­tilausten kehitys.

Kiintiöpäätöksessä taksien lukumäärä on vähentynyt yhdellä taksiluvalla (henkilöauto) Jalasjärvellä, Lappajärvellä, Kuortaneella, Lestijärvellä, Vöyri-Maksamaalla sekä Ylistarossa. Taksien lukumäärä on vähentynyt kahdella henkilöautolla Vaasassa.

Seinäjoen kaupungin taksien lukumäärää on nostettu kahdella taksiluvalla (henkilöauto ja esteetön henkilöauto). Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn taksien lukumäärää on nostettu yhdellä taksiluvalla (henkilöauto).


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459