Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Pika-aituri Nooralotta Neziri: Nuoret naiset luopuvat urheilu-urastaan liian helposti – vuoden 2013 Esikuva-palkittu

$
0
0

Pika-aituri Nooralotta Neziri valittiin vuoden 2013 Esikuvaksi

Päivitetty 15.1.2014

Suomen lupaavimpiin yleisurheilijoihin kuuluvan Nooralotta Nezirin mielestä nykynuoret lopettavat lupaavankin urheilu-uran aivan liian helposti. Erityisesti naisten sarjoissa käy kato, kun ikä lähentelee kahtakymmentä.

Pika-aitojen Suomen ennätyksen haltija Nooralotta Neziri treenaa jopa 12 kertaa viikossa. Samaan aikaan hän opiskelee kauppatieteitä yliopistossa. Tämä yhdistelmä saa monen nuoren lopettamaan kilpaurheilu-uransa, mutta Nezirille tämä ei ole ollut vaihtoehto kiireisestä arjesta huolimatta.

– Treenaan vähintään kaksi kertaa päivässä, aamulla kahdeksalta ennen koulua ja koulupäivän jälkeen. Toki joskus ehdin nähdä ystäviänikin, Neziri kertoo arjestaan.

21-vuotias aituri ihmettelee, miksi erityisesti nuoret naiset lopettavat urheilu-uransa juuri ennen kuin ovet avautuvat huipulle.

– Erityisesti 17- ja 19-vuotiaiden sarjojen välillä nuoret naiset lopettavat. Siirryttäessä 19-vuotiaiden sarjaan osallistujamäärä tippuu puolella. Se on harmi, sillä monella olisi varmasti lahjoja päästä pitkälle.

Moni nuori kokeekin, että viimeistään kahdenkympin tienoilla on tehtävä valinta: menestyäkö urheilussa vai tehdäkö elämällään muutakin? Kukaan tuskin lopettaa kilpaurheilua kevein perustein, mutta Nezirin mielestä päätöstä kannattaa harkita tarkkaan.

– Koen, että urheilu-ura antaa enemmän kuin ottaa. Kaikille ei urheilu-uraa suoda. Se on niin ainutlaatuinen tilaisuus, että sitä ei kannata hylätä helpolla.

Huippuarvosanojen nainen

Vaikka monet huippu-urheilijat kilpailevat opintojen tai työelämän kustannuksella, löytyy joukosta silti paljon huippuarvosanoilla valmistuneita nuoria. Neziri valmistui itse yläkoulusta yli yhdeksän keskiarvolla ja valkolakin hän painoi päähänsä E:n paperein.

– Yliopistossa olen huomannut, että onnistuminen vaatii paljon enemmän työtä. Etenkin kirjoittaminen vie aikaa. Urheilu on kuitenkin opettanut päämäärätietoisuutta, josta on selvästi hyötyä opinnoissakin, Neziri miettii.

Sponsoreita yhä vaikeampi löytää

Jotta urheilu-uraa voi jatkaa huipulle, vaatii se myös rahoitusta. Harvalla opiskelijalla on varaa maksaa ulkomaanleirejä, kisamatkoja ja valmentajan kustannuksia omasta tai vanhempiensa kukkarosta. Vaikka Nezirin tuntee jo laaja yleisö, sponsoreiden saaminen ei hänellekään ole helppoa, erityisesti taantumassa.

– Yritykset ovat tiukentaneet budjettejaan ja sponsorointi on ensimmäisiä kohteita, joista rahaa säästetään.

Sponsoreiden saaminen vaatii urheilijalta raakaa markkinointityötä. Ensimmäiset sponsorinsa Neziri sai soittamalla itse suoraan yrityksiin. Ensimmäinen sponsori irtosi isoisän kautta. Sittemmin yritykset, muun muassa VVO, ovat pyytäneet itse Neziriä tukiohjelmiinsa. Kovasta työstä huolimatta Neziri aikoo jatkaa uraansa maailman huipulle.

– Kun huomaan kehittyväni, tulee tunne, että voin oikeasti päästä maailman huipulle. Minulla palo urheiluun ei ole sammumassa, vaan nälkä vain kasvaa.

Nooralotta Neziri palkittiin Urheilugaalassa vuoden 2013 Esikuva-palkinnolla

Urheilugaalan Esikuva-palkintoon olivat ehdolla golfari Mikko Ilonen, pesäpalloilija Toni Kohonen sekä pika-aituri Nooralotta Neziri.

Palkinnon ojensi myöhään tiistai-iltana suomalainen, oman kilpaurheilu-uransa jo lopettanut, alppilajien esikuva Kalle Palander.

…………………………………………………………….

Nooralotta Neziri on yksi kuudesta VVO:n Virkeä-ohjelman sponsoroitavasta. Virkeä on VVO:n ja tulevaisuuden urheilulupausten välinen yhteistyöohjelma, joka tukee rahallisesti nuoria lahjakkuuksia heidän matkallaan kohti menestystä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Trending Articles