Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Potilas voi siirtää terveyskeskuspalvelunsa minne tahansa manner-Suomessa

$
0
0

(Arkistokuva)

Terveyskeskuksen vaihtaminen onnistuu jopa kuntarajojen yli. Kuntalainen on saanut valita oman terveysaseman ja erikoishoidon yksikön vuoden 2014 alusta lähtien. Anomus tehdään kirjallisena ja vaihdon voi tehdä vuodeksi kerrallaan.

Kuntalaisten mahdollisuus valita terveysasema ja erikoishoidon yksikkö on laajentunut. Tämän vuoden alusta palvelut on voinut valita kaikista manner-Suomen julkisista terveysasemista ja sairaaloista.

Esimerkiksi toisen kunnan rajalla asuva voi asioida lähimmällä terveysasemalla, vaikka se onkin naapurikunnan puolella. Terveysaseman vaihtamisesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus. Hoitovastuu siirtyy valitulle terveysasemalle viimeistään kolmen viikon kuluttua ilmoituksen saapumisesta. Valinta voi kohdistua samanaikaisesti vain yhteen terveysasemaan ja uuden valinnan voi halutessaan tehdä aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä valinnasta.

Ikäihmisten siirtäminen vaatii sosiaalihuoltolain muutoksia

Terveyskeskuksen valinta käsittää terveysaseman palvelut kokonaisuutena ja se sisältää muun muassa terveysneuvonnan ja terveystarkastukset, sairaanhoidon, suun terveydenhuollon ja neuvolapalvelut. Toisin kuin ennen, terveyskeskuksen vaihtaminen vaikuttaa siis myös neuvolapalveluiden ja suun terveydenhuollon toimipaikkaan.

Moni saattaa pohtia iäkkään sukulaisen hoidon siirtämistä lähelle omaa asuinpaikkaa. Näiltä osin vanhustenhoitoon tarvitaan muutoksia myös sosiaalihuoltolakiin. Hoitopaikan vaihtaja ei voi kiilata jonossa. Jonaja on joka puolella, eikä valinnanvapaus mahdollista jonon ohitusta.

Valinta ei koske kouluterveydenhuoltoa, opiskelijaterveydenhuoltoa eikä pitkäaikaista laitoshoitoa. Kunnalla ei myöskään ole velvollisuutta järjestää kotisairaanhoitoa oman alueensa ulkopuolella.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Trending Articles