Vetelin alueurakasta vuosille 2014-2021 on tehty hankintapäätös. Tarjouskilpailussa vertailuhinnaltaan edullisimman tarjouksen jätti Kuljetus- ja vihertyö Tapio Pahkakangas Oy, jonka tarjoushinta oli 10,0 miljoonaa euroa.
Urakkaan kuuluu kahdeksan kunnan alueelta tiestöä 725 km ja kevyen liikenteen väyliä 30 km. Sopimus urakoitsijan kanssa ei synny vielä tällä hankintapäätöksellä, vaan Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus kutsuu valitun urakoitsijan erikseen sovittavana ajankohtana pidettävään sopimuskatselmukseen.
Kunnossapidon alueurakoita on yhdeksän. Urakat ovat laajuudeltaan 600 – 1500 km ja kestoltaan 5 – 7 vuotta. Alueurakoihin ja muuhun päivittäiseen hoitoon käytetään vuosittain 21 – 22 M€ eli lähes puolet alueen perustienpidon rahoituksesta. Alueurakoiden kustannuksista noin puolet käytetään talvihoitoon, noin 15 % sorateiden hoitoon ja noin 35 % liikenneympäristön hoitoon, kuten niittoihin, vesakonraivauksiin ja päällystepaikkauksiin.
Alueurakat ovat luonteeltaan laatuvastuu-urakoita, joissa pääurakoitsija vastaa urakan toteutuksesta ja laadusta raportoimalla tilaajalle.
Käytännössä työn tekevät aliurakoitsijat ja pääurakoitsija johtaa töitä. ELY-keskuksen edustaja urakoissa on aluevastaava, joka tekee ja teettää urakka-alueella pistokokeita sekä vastaa urakan kokonaisuudesta. Ympärivuorokautisesta päivystyksestä vastaa tilaajan puolella Liikenneviraston tieliikennekeskus.