Sydänliitto on päättänyt antaa Metsähallitukselle sydänterveyden edistäjän valtakunnallisen tunnustuspalkinnon tänä vuonna. Palkinnon perusteluna on Metsähallituksen monipuolinen toiminta luonnossa liikkumisen kannustajana kansallispuistojen retkeilytarjonnasta laajoihin metsästys- ja kalastusmahdollisuuksiin. Luonnossa voi liikkua myös lumikengillä, suksilla, retkiluistimilla, hevosella tai koiran kanssa. Kiipeily ja geokätkeily tarjoavat haasteita. Marjastus, sienestys, metsästys ja kalastus puolestaan hyödyntävät luonnon antimia.
Sydänliitto palkitsee vuosittain henkilön tai yhteisön muualla kuin sydänjärjestössä tehdystä työstä sydänterveyden edistämiseksi.
- Metsähallitus on löytänyt monia tapoja edistää kansalaisten terveyttä. Maininnan arvoinen on Metsähallituksen Luonto liikuttamaan -hanke, joka pyrkii kytkemään luonnon vahvemmaksi osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintaympäristöä, Sydänliiton terveysjohtaja Marjaana Lahti-Koski sanoo. Metsähallitus toteuttaa hanketta Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa tavoitteenaan edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä kannustamalla kansalaisia aktiiviseen elämäntapaan luonnossa liikkumisen avulla.
Sydänliiton kaikki perustelut palkitsemiselle ovat vahvat:
Metsähallituksen upeat luontokohteet ovat maksuttomasti kansalaisten käytössä. Ajantasaiset tiedot kansallispuistojen ja Metsähallituksen muiden luontokohteiden palveluista löytyvät luontoon.fi -palvelusta. Metsähallituksen toiminta madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle ja kannustaa luontoon myös sellaisia, joille lähimetsäkin on uusi ja ihmeellinen kohde.
- Luontoon.fi -palvelun osio ’Lasten kanssa retkelle’ tekee luonnossa liikkumisen mahdolliseksi myös pienten lasten kanssa liikkuville, Lahti-Koski jatkaa. Parhaillaan vietettävän Sydänviikon (6.-13.4.) teemana on lapsiperheiden arkisirkus.
- Metsien monikäyttö on keskeinen osa Metsähallituksen toimintaa ja edistämme luontoliikuntaa monikäyttömetsissä, retkeilyalueilla ja kansallispuistoissa. Esimerkiksi eräharrastuksilla on yllättävän suuri terveysvaikutus. Metsähallituksen lupametsästäjät kävelevät vuodessa jopa 30 kertaa maailman ympäri, toimitusjohtaja Jussi Kumpula sanoo.