Pyöreää vai kulmikasta, kirkkaita värejä vai rauhallisia sävyjä, vahvan trendikästä vai tyylikkään klassista? Vallitsevat trendit vaikuttavat valtavasti siihen, millaiset aurinkolasit tai silmälasit valitaan – ja millaisia kehyksiä ylipäänsä on tarjolla. Mutta mistä kehystrendit oikein tulevat?
Kehysmuoti seuraa vahvasti vaatetrendejä: jos vaatekaupoissa hyllyt on täytetty kasarinostalgialla, samaa ilmettä löytyy myös kehyksistä. Vaatetrendit tosin vaihtelevat huomattavasti nopeampaan tahtiin, kun taas kehysvalikoimaan uusia tuulahduksia tulee parin vuoden välein.
– Aurinkolasit ja silmälasit ovat asuste ja osa asukokonaisuutta, joten on vain luonnollista, että ne seuraavat vaatemuotia. Tällä hetkellä 80-luku on vielä pinnalla, mutta 90-luku tulee takaisin kovaa vauhtia, sanoo malli ja juontaja Niina Backman.
Trendeihin vaikuttavat monet asiat, muun muassa populaarikulttuuri, elokuvat ja taide. Ne muokkaavat ensin vaateteollisuutta ja siirtyvät sieltä kehysvalikoimaan.
– Kehyksiin on poimittu vaateteollisuudesta myös materiaaleja. Silmälasikehyksissä käytetään esimerkiksi pellavaa ja pitsiä, ja aurinkolasivalikoimasta löytyy malleja, joissa koko etuosa on samettia, kertoo optikko ja stylisti Tuulia Alanen-Brandt Synsamilta.
Villeimmät trendit toimivat erityisen hyvin aurinkolaseissa, sillä niitä ei käytetä koko ajan. Tumman linssin pariksi sopivat räväkämmätkin värit ja isommat koot.
– Aurinkolaseissa toimivat suuret muodot, kirkkaat värit ja hauskat yksityiskohdat. Itse valitsen sekä aurinkolasit että silmälasit vaatteideni ja fiiliksen mukaan, Niina Backman kertoo.
Trendinenät haistelevat korumuotia
Tulevaa kesää varten kannattaa etsiskellä kissamaisia, fiftarihenkisiä aurinkolaseja, tai toisesta ääripäästä pyöreitä muotoja. Leveät aisat ovat pikkuhiljaa kaventumassa, ja värimaailmasta löytyy paljon puuterisia pastellisävyjä ja läpikuultavuutta.
– Erikokoisiin, -muotoisiin ja -värisiin kasvoihin sopivat erilaiset kehykset. Kannattaa myös luottaa intuitioon: jos tulee sellainen ahaa-elämys, että nämä ovat tosi kivat, niitä todennäköisesti tulee käytettyäkin paljon, Alanen-Brandt neuvoo.
Mitä kehysrintamalla sitten on luvassa nykyisten trendien jälkeen? Jos trendituulahduksia tahtoo seurata itse, kannattaa pitää silmällä kansainvälisiä muotiblogeja ja korutrendejä.
Optikko ja stylisti Tuulia Alanen-Brandt Synsamilta hakee vinkkejä myös aikakausien vastakkainasettelusta.
– 90-luvulla meillä oli matalaa, kapeaa metallia ja nyt pinnalla ovat muovi ja suuret koot. Voisin uskoa, että seuraavana vuorossa on taas metalli, mutta koot pysyvät silti aika isoina. Kulta on tällä hetkellä korumaailmassa hyvin suosittua, joten se saattaa tulla kehyksiinkin.
Hulluimpiin trendivillityksiin lähtemistä kannattaa kuitenkin miettiä kahdesti.
– Minulla on pieni aavistus, että joudumme vielä käyttämään 80–90-lukujen vaihteesta tuttuja aurinkolasiklippejä. Mutta niiden kohdalla kannattaa seurata omaa intuitiota, Alanen-Brandt nauraa.