Maanantaina aamulla noin kello kahdeksan aikaan suistui Kuortaneella kantatiellä 66 lähellä Urheiluopistoa kaksi henkilöautoa liukkaalta tieltä ulos. Toinen kuljettajista loukkaantui.
Molemmat suistumiset sattuivat lähes samassa ylämäessä noin kilometri Urheiluopiston liittymästä Lapualle päin. Onnettomuudet olivat erilliset, eivätkä suoraan liittyneet toisiinsa.
Pienehköt henkilöautot päätyivät ohjaajiensa käsistä syvälle tien luiskan pohjalle noin 20-30 metrin etäisyydelle toisistaan. Autot olivat liukastelleet Alavuden suunnasta matkatessaan vastaantulevan liikenteen kaistan yli vasemmalle puolen tietä. Toisen auton kuljettaja loukkaantui ja hänet kuljetettiin ambulanssilla Seinäjoelle sairaalaan. Auto sai myös eri asteisia peltivaurioita. Toinen auto ei vaurioitunut, eikä sen kuljettaja loukkaantunut.
Pelastuslaitokselta kerrottiin tien olleen onnettomuuspaikalla “takatalven” johdosta erittäin liukkaan.