
Ankkureiden Kitrolta tuttuun entistä pitempään voitontanssiin päättyi tämäkin huipputärkeä ottelu ( Kuva: K-Media/kuvapalvelu)
Alajärven Ankkurit voittivat lauantaina Haminan vallikentällä miesten Ykköspesiksen finaaliottelujen 3. osaottelun Haminan Palloilijoita vastaan 0-1.
Päivän otteluun lähdettiin voittojen ollessa, kahden viime viikonlopulla pelatun ottelun jälkeen, tasan 1-1. Siten tänä viikonloppuna taistellaan vähintäänkin kaksi ottelua ennen kuin Ykköspesiksen mestaruus ratkeaa. Lauantaina pelattiin Haminassa ja sunnuntaina pelataan jälleen vuorostaan Kitrolla. Mestaruuden, ja siitä palkinnoksi nousun miesten Superpesikseen, saa kolmesta otteluvoitosta.
Tilanne Haminassa oli 1.pelatun jakson jälkeen mahdollisimman jännittävä 1-1, koska jakso päättyi myöskin juoksuin tasan 1-1.
Ottelun toinen jakson Hamina aloitti sisävuorollaan. Ankkurit sai oman juoksunsa 1.vuoron täyttävällään. ja hamina vastasi yhdellä juoksulla tasoihin 1-1 toisessa vuorossaan.
Ankkurit tulevat toisen vuoroparin täyttävään ja menivät vuorostaan riemukkaasti jaksojohtoon 1-3 .Ankkurit pelasivat pitkän vuoron, mutta eivät onnistuneet lisäjuoksujen teossa.
Ankkureiden tiivis ulkopeli on ollut katkeraa myrkkyä kuluvalla kaudella usealla vastustajajoukkueelle. Etenkin loppuotteluvastustaja Haminalle kolmostilanteiden ja kotiutuspaikkojen rakentelu on ollut yllättävän vaikeaa Ankkureita vastaan. Ainoastaan nyt parhaillaan pelattavassa ja viimekertaisessa, voitoon päättyneessä kotiottelussa, se on pystynyt luomaan juoksujen tekoon tarvittavia tilanteita.
Se yksi tilanne tuli jälleen kolmannessa vuorossa, jossa Hamina pystyi kaventamaan Ankureiden johdon 2-3:een, mutta ei sen enempää.
Ankkurit tulivat ja tekivät lopullisen henkisesti tärkeän pesäeron Haminaan tilanteeksi 2-4.
Ottelussa siirryttiin tämän ottelun ratkaisuvuoroon tilanteessa 4-2 Ankkureille!
2. jakson viimeisessä sisävuorossaan jo näkyvästi hermoileva Hamina ei saanut tiiviistä Ankkureiden ulkokentästä enää aikaiseksi yhtään juoksua
Joten Ankkurit voittivat niukasti, mutta tarpeeksi, vierasottelunsa 0-1, ja jatkavat nyt otteluvoitoin 1-2 huomenna pelattavaan 4. osaotteluun Kitrolle.
Ankkuri joukkue saa lähteä saman tien ajelemaan kotiin päin levollisin mielin, joten ehkä ennättävät hieman torkahtaa kotona, ennen sunnuntaipäivän kello 13.00 alkavaa huikeaa kotiottelua Kitrolla.
Kotiottelun ja kovan kannustuksen tukemana on Ankkureiden lyöminen kotiareenalla, tappio niskassaan yön selkään vierasotteluun lähtevälle Haminan joukkueelle, enemmän kuin vaikea tehtävä.
Toimituksemme veikkaus ei voi mennä pahasti metsään, jos sanomme jo tässä vaiheessa Ankkureiden “natsaavan” tuon mission puhtaasti kotiin ja samoin koko finaalin voitoin 3-1.
Monen Ankkurifanin kannustusmatka Haminaan ei tunnukkaan enää niin pitkältä, koska vastustajan kotikentällä käynti ja sieltä saatu vierasvoitto ovat palkkioita, joiden takia kannattaa “uhrauksia” tehdä.
Pesäpallon hegomonia ja herruus on jälleen näinä päivinä vahvasti pohjanmaalla, ja erityisesti Järvi-Pohjanmaalla.
Ottelupöytäkirjoja katsellessa on havaittavissa viime kohtaamisen kaavan jatkuneen myöskin Haminassa.
Ankkureiden kovakätiset ja raamikkaat iskijä jokerit Tomi Lehesvuori (3/0) ja Ville Viljanmaa(1/0) tekivät tarvittavat vierasjoukkueen juoksut lyömällä ja olivat muutenkin vahvoja mailan varressa läpi ottelun.
Mutta vieläkin oli nähtävissä, että jokainen sisäpelin “ratas” ei ole edelleenkään varmaankaan pelinjohtoa tyydyttävästi kohdallaan?
Yhden juoksun Ankkurit saivat haminalaisten harhaheitosta.
Markus Salmenautio kiersi kentän kahdesti ja Juha-Matti Matilainen yhden kerran. Juoksun mieheen toivat myös Jouni Koskela ja Sasu Iivarinen. Ankkuri lukkari ja vierasjoukkueen kakkospalkittu Janne Kivipelto oli jälleen oivassa vireessä ja teki Haminan pelistä yhtä tuskaa.
Vastaavasti Haminalta vahvaa peliä esittivät joukkueen lukkari, ykköspalkittu Henri Heikkilä ja kakkospalkittu Jyri Toikka. Haminan juoksut toivat Heikkilä (0/1) sekä Villle Posti(0/2)
Ottelua jännitti paikan päällä liki 1500 kannustavaa katselijaa.
Hamina:
Ville Posti 0/2, Henri Heikkilä 0/1, Sasu Toikka 1/0, Juha Toikka 1/0, Ville Aalto 1/0.
Palkitut: I Henri Heikkilä, II Jyri Toikka.
Alajärvi:
Juha-Matti Matilainen 0/1, Markus Salmenautio 0/2, Jouni Koskela 0/1, Sasu Iivarinen 0/1, Ville Viljanmaa 1/0, Tomi Lehesvuori 3/0, harhat 1.
Palkitut: I Tomi Lehesvuori, II Janne Kivipelto.
Tuomarit: Kari Koskelainen ja Mika Kääriäinen.
Yleisöä: 1458.