Syksyn yhteishaku ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tammikuussa alkaviin koulutuksiin on käynnissä. Syksyn 2011 yhteishauissa on mukana vain osa korkeakorkeakouluista ja koulutusohjelmista.
Syksyn 2011 yhteishaku on 12.9.–7.10., ja korkeakoulut ilmoittavat valintojensa tulokset hakijoille viimeistään 29.11.2011. Keväällä ilman opiskelupaikkaa jääneillä on siis mahdollisuus puolittaa välivuotensa, sillä syksyn haun koulutukset alkavat tammikuussa 2012. Opintojen aloittaminen alkuvuodesta on järkevää monestakin syystä.
Viisi hyvää syytä aloittaa opinnot tammikuussa
Syksyllä haku antaa aikaa oman alan pohtimiseen
Korkeakouluopintojen aloittaminen tammikuussa tarjoaa yhden lukukauden hengähdyshetken edellisen kevään ylioppilaille. Yo-kirjoitukset ovat henkisesti ja fyysisesti raskas kokemus, ja monilla on panokset vähissä kirjoitusten jälkeen. Kaikki eivät jaksa alkaa valmistautua pääsykokeisiin heti yo-rupeaman jälkeen, joten hetken tauko voi olla paikallaan. Kun haku on vasta syksyllä, kesän aikana on myös aikaa pohtia rauhassa omia mielenkiinnonkohteitaan, jolloin ajautuminen väärälle alalle on epätodennäköisempää.
Ennen opintoja voi tehdä töitä ja säästää rahaa opintoja varten
Puolen vuoden tauko yo-kirjoitusten ja opiskelujen aloittamisen välissä antaa mahdollisuuden kokopäiväiseen työskentelyyn ja rahan keräämiseen opiskeluja varten. Vaikka opiskelu Suomessa onkin ilmaista, tuo opiskelujen aloittaminen mukanaan useita muita asumiseen ja elämiseen liittyviä kuluja. Lisäksi työskentely tuo nuorelle erittäin tärkeää työkokemusta, josta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.
Vuoden alussa saa helpommin asunnon
Monet opiskeluun liittyvät käytännön asiat hoituvat helpommin vuoden alussa. Esimerkiksi asunnon vuokraaminen on helpompaa, sillä opiskelija-asuntosäätiöiden jonot ovat lyhyempiä. Lisäksi yksityisellä puolella on enemmän kohtuuhintaista tarjontaa vuokra-asunnoista. Vuoden alussa myös Kelan opintotukihakemusten käsittelyjonot ovat lyhyemmät.
Syksyn haku sopii täydellisesti armeijasta kotiutuneille
Syksyn yhteishakuun osallistuminen on hyvä valinta armeijasta kesällä kotiutuneille, sillä armeija-aikana pääsykoevaatimuksiin perehtymiseen ei juurikaan riitä aikaa. Syksyn yhteishakuun voivat osallistua myös ne ylioppilaat, jotka valmistuvat syksyllä.
Tammikuussa opinnot aloitetaan rauhallisempaan tahtiin
Opintojen aloittaminen tammikuussa on yleisesti ottaen rauhallisempaa kuin syyskuussa, jolloin opinahjot täyttyvät uusista opiskelijoista ja henkilöstöllä on kova kiire. Esimerkiksi opinto-ohjausaikoja on yleensä helpommin saatavilla alkuvuodesta.
Ammattikorkeakoulujen yhteishaku on osoitteessa www.amkhaku.fi ja yliopistojen osoitteessa www.yliopistohaku.fi.