
Hautakylän koulun oppilaat aloittavat alkavan lukukauden esi- ja perusopetuksen kunnan keskustan yhtenäiskoululla ja Päiväkoti Laulumaan tiloissa (jpnews.fi/ Jussi Paarvala/arkisto)
Hautakylän koulun luokkatilat tuhoutuivat osittain eilisen tulipalon johdosta. Palovahinkojen lisäksi tilat kärsivät mittavia savu- ja vesivahinkoja, joten koulutoimintaa ei voida käynnistää näissä tiloissa ensi viikolla.
Kunnan viranhaltijat ja kunnan johtavat luottamushenkilöt ovat selvitelleet perjantain aikana eri vaihtoehtoja ja päättäneet, että Hautakylän soinilaiset esi- ja perusopetuksen oppilaat siirtyvät syyslukukaudeksi 2014 Soinin koulukeskukseen.
Perusopetus alkaa to 7.8. klo 9.00 Yhtenäiskoululla ja esiopetus ma 11.8. klo 9.00 Päiväkoti Laulumaassa. Tarkempia ohjeita koulukuljetuksista ym. lähetetään erikseen Hautakylän koulun oppilaille ja vanhemmille.