
Harjoittele koulun ja kodin välistä reittiä yhdessä koululaisen kanssa. Muista, että lyhyin reitti ei aina ole turvallisin. (Liikenneturva)
Pyöräily on lapselle hyvä tapa kulkea koulutie, kunhan turvallisuusasiat ovat kunnossa. Taitoja kannattaa kartuttaa omalla kotipihalla ennen liikenteeseen lähtöä, eikä koululaista pidä päästää matkaan ilman varusteista tärkeintä – oikein säädettyä pyöräilykypärää.
Vanhemmat voivat halutessaan sopia yhdessä koulun kanssa, minkä ikäisenä lapsi voi taittaa koulumatkan polkien. Tyypillisesti ekaluokkalainen on vielä liian nuori pyöräilemään yksin kouluun. Kolmasluokkalaisen voi jo päästää fillarilla koulutielle, mutta tällöinkin vanhempien on hyvä muistaa oman esimerkkinsä voima.
– Aikuiset näyttävät mallia kypärän käytössä. Lasten kanssa liikkuessa on siis hyvä painaa pyöräilykypärä myös omaan päähän. Muita tärkeitä varusteita koululaisen menopelissä ovat jarrut, valot ja soittokello, joiden toimivuus pitää tarkastaa säännöllisin väliajoin. Myöhemmin syksyllä myös heijastimet ja heijastinliivit ovat tärkeä varuste, Jarkko Salmi Biltemasta muistuttaa.
Vinkit pyöräilijän vanhemmille
• Lapsen kypärä asetetaan kulmakarvojen tasolle suojaamaan otsaa, johon isku onnettomuustilanteessa usein kohdistuu. Kypärän kiinnityshihnoja asennettaessa aikuisen sormi tulee mahtua leuan ja hihnan väliin.
• Harjoittele koulun ja kodin välistä reittiä yhdessä koululaisen kanssa. Muista, että lyhyin reitti ei aina ole turvallisin. Riskittömin reitti sisältää vähiten esimerkiksi vilkkaita tienylityskohtia.
• Anna nuoren pyöräilijän valita omasta mielestään mieluisa kypärä ja muut varusteet, kuten soittokello ja heijastimet. Näin turvavarusteista ei tule pakkopullaa, vaan niitä kannetaan ylpeydellä.