Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Suomalaiset: Ei niin väliä missä sinappi tehdään – mutta tämä herkku pitää tehdä Suomessa

$
0
0

Monen mielestä Suomessa on maailman monipuolisin ja paras leipätarjonta

Suomalaisten mielestä ruisleipä on ehdottomasti valmistettava Suomessa, ilmenee uudesta kyselystä.

Suomalaisen Työn Liiton tiistaina julkistaman kyselytutkimuksen mukaan myös Fazerin ja Valion tuotteiden sekä jäänmurtajien tulisi kansalaisten mukaan valmistua edelleen kotimaisin voimin.

Yli puolet suomalaisista haluaa ehdottomasti pitää ruisleivän valmistuksen Suomessa. Myös vahvojen tuotemerkkien, kuten Fazerin ja Valion tuotteiden, valmistamisesta kotimaassa halutaan pitää kiinni, käy ilmi Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimuksesta.

Kärkinelikossa painottuvat elintarvikkeet, sillä neljänneksi eniten toivottiin maidon säilymistä kotimaassa valmistettuna tuotteena. Sen sijaan laajaa huomiota saanutta sinappia, jonka tuotantoa on palaamassa Suomeen, ei kärkikymmeniköstä löydy.

- Tutkimustulokset kertovat kotimaisen valmistuksen ja suunnittelun merkityksestä suomalaisille. Nämä tuotteet ovat hyvin lähellä suomalaisten arkipäivää ja toisaalta ne ovat tuotteita, joista olemme ylpeitä niiden kansainvälisen menestyksen ja niiden takana olevan osaamisen takia, Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala sanoo tiedotteessa.

.

Kärkikymmenikkö – Minkä tuotteiden valmistus halutaan ehdottomasti pitää Suomessa?

1. Ruisleipä (54 %)

2. Fazerin tuotteet (46 %)

3. Valion tuotteet (46 %)

4. Maito (43 %)

5. Laivat ja jäänmurtajat (43 %)

6. Fiskarsin tuotteet (41 %)

7. Arabian tuotteet (39 %)

8. Iittala (36 %)

9. Paperi (29 %)

10. Marimekko (28 %)

……………………………………………………………………………………..

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin maaliskuussa 2014 ja siihen vastasi 1677 16–75-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Lähde: Talouselämä


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Trending Articles