Kaksisataakolmekymmntä osallistujaa patikoi Arpaisilla erinomaisessa säässä.
Arpaisten patikka järjestettiin nyt 20. kertaa. Matkoina olivat 14, 19 ja 28 kilometriä. Ruokailu oli järjestettu Kaihiharjulla. Järjestelyistä olivat vastanneet Parviaisen Kyläyhdistys ja Saurun Seudun Maa- ja Kotitalousseura. Osallistujat antoivat yksipuolisesti kiitosta järjestelyistä.
Antti ja Sinikka Johansson Raaseporista olivat patikoimassa yhdeksättä kertaa. Heillä on mökki Soinissa, joten pääsevät helposti tänne patikoimaan.
Matti Asuinmaa, Keuruulta oli osallistunut patikkaan nyt 10.kerran, lapsilla oli toinen kerta. Hän kertoi tulevansa mielellään Soiniin patkoimaan, vaikka Keuruulla on oma reitti, Runoilijanpolku.
Pentti Honkola Soinista oli nyt kymmenettä kertaa patikoimassa. Mukana olivat perheeseen kuuluvat Kirsi ja Sameli. Myös sukulainen Tero Honkola oli lähtenyt patikoimaan.
Soinilaislähtöiset sisarukset, Saija Rasinmäki, Satu Niemi ja Sari Hautakangas olivat iloisella mielellä matkassa ja kertoivat olevan hienoa saadessaan patikoida kotiseudulla.