
Alajärven paikallisyksikön alueella (Alajärvi + Soini + Vimpeli) on runsaat 250 vuosilomaan oikeutettua kotieläinyrittäjää ja näistä runsaat 110 yrittäjää käyttää sijaisapua mm. tapaturma- ja sairaustapauksissa sekä perhevapaiden aikana.
Maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muutosesitystä ei anneta tällä hallituskaudella. Vuosilomaan oikeutettujen maatalousyrittäjien väheneminen ja tähän mennessä tehdyt säästötoimet ovat purreet aiottua tehokkaammin, eikä uusia toimenpiteitä edellytetä ensi vuonna.
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama maaliskuulla toimintansa aloittanut hallitusneuvos Riitta Kuusiston vetämä työryhmä jatkaa maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujärjestelmän uudistamista vuoden 2015 aikana. Työryhmään on nimetty henkilöitä Mela:sta, valtionvarainministeriöstä, MTK:sta, STKL ry:stä, Suomen kuntaliitosta, Maa- ja metsätalousministeriöstä, SLC:stä, Kunnalliselta työmarkkinalaitokselta ja Maatalouslomittajat ry:stä.
Työryhmän alkuperäisenä tehtävänä oli löytää tämän vuoden loppuun mennessä 5 miljoonan euron säästöt vuodelle 2015. Nyt työryhmä valmistelee lomituspalveluja koskevia lakeja niin, että ne vastaavat heinäkuun alussa voimaan tulleita EU:n uusia valtiontukisääntöjä maataloudelle.
Kaikkien jäsenvaltioiden on sopeutettava nykyiset valtiontukijärjestelmänsä komission antamien suuntaviivojen mukaisiksi. Vaatimus koskee myös Suomen lomitusjärjestelmää. Suuntaviivat rajaavat lomitustuen keston kolmeen kuukauteen vuodessa tuen saajaa kohti. Äitiys- ja hoitovapaan lomitus rajataan kuuteen kuukauteen vuodessa. Suomen vaikutuksesta suuntaviivoihin lisättiin kohta, jonka mukaan komissio voi asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa sallia myös pidemmät tuetut lomitukset.
Suomen on nyt tarkoitus keskustella komission kanssa etenemissuunnitelmasta. Tavoitteena on uudistaa maatalousyrittäjien lomituspalvelulaki kokonaisuudessaan ja antaa esitys eduskunnalle seuraavan hallituskauden alussa. Samaan esitykseen sisällytetään turkistuottajien lomituspalvelulaista annettuun lakiin tehtävät muutokset.
Alajärven paikallisyksikön alueella (Alajärvi + Soini + Vimpeli) on runsaat 250 vuosilomaan oikeutettua kotieläinyrittäjää ja näistä runsaat 110 yrittäjää käyttää sijaisapua mm. tapaturma- ja sairaustapauksissa sekä perhevapaiden aikana.
Paikallisyksikön alueella on myös parisenkymmentä vuosilomaan oikeutettua turkistuottajaa.
Melan teettämä tutkimus lomituspalveluista
Suomen Gallup Elintarviketieto Oy teki Melan toimeksiannosta tutkimuksen Suomen lomituspalveluista. Tulokset julkaistiin elokuussa. Alajärven paikallisyksikön saama tulos ylitti jokaisessa arvioitavassa aihealueessa koko maan keskiarvon.
Maatalouslomittajat saivat ammattitaidosta arvion 8,41. Lomitushallinto sai asiakasapalvelusta arvion 8,53 ja sijoittui tällä toiseksi Suomen 45 paikallisyksikön joukossa. Tavoitettavuudesta lomahallinto sai arvion 8,39 ja tiedonsaannin riittävyydestä/selkeydestä 8,13.
Lomatoimenjohtaja Sari Uusimäki haluaa välittää kiitokset tutkimukseen osallistuneille asiakkailleen.