Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Äiti ja lapset kolarissa Pietarsaaressa – 2-vuotias kuoli!

$
0
0

Tämän talven onnettomuustilastoissa korostuvat erityisesti vakavat liukkaasta tienpinnasta aiheutuneet runsaat kuolonuhrit ja liikennevahingot. Olisikohan tienhoidon määrärahoilla yhteyttä jotenkin asiaan? ( Kuva: Poliisi )

Liukkaan tieosuuden uhrina tällä kertaa 2-vuotias lapsi!

Tänä aamuna noin puoli yhdeksän aikaan tapahtui vakava liikenneonnettomuus Pietarsaaren edustalla Kolpintiellä, Pirilönmäen ja ns. Ekoroskin risteyksen välisellä tieosuudella.

Tietojen mukaan oli Pietarsaaren suunnalta tullut henkilöauto, jossa oli äidin lisäksi kolme lasta.

Äidin ohjaama auto oli lähtenyt luisumaan vastaantulevan liikenteen ajokaistalle, jossa se törmäsi Edsevön suunnalta tulleeseen autoon, jonka kuljettaja oli yksin matkassa.

Onnettomuusautot törmäsivät voimakkaasti toisiinsa lähes nokittain, jolloin luisuun lähteneessä henkilöautossa ollut kaksi vuotias lapsi loukkaantui vakavasti ja hän mehtyi saamiinsa vammoihin myöhemmin Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa.

Äidin lisäksi 1-vuotias lapsi loukkantuivat ja heidät toimitetttiin Malmin sairaalaan Pietarsaareen. Myöskin vakavasti loukkaantunut perheen 9-vuotias lapsi kuljetettiin keskussairaalaan Kokkolaan

Edsevön suunnalta tulleen auton kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa vakavasti.

Poliisin tutkimuksissa on todettua tien olleen tapahtumapaikalla erittäin liukas.

Onnettomuuspaikka on raivattu ja liikenne sujuu tieosuudella normaalisti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Trending Articles