Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

KYSELY | Alavus ja Seinäjoki yrittäjäystävällisimmät kaupunkikeskukset Suomessa.

$
0
0
Kriittisimmät kysymykset koskivat kuntien hankintapolitiikkaa ja päätösten yrityslähtöisyyttä.

Kyselyyn vastasivat Suomen Yrittäjien paikallisyhdistysten hallituksen jäsenet ja otos yrittäjiä 23 aluekeskuksesta, yhteensä yli 3 300 yrittäjää.

Jo viidettä kertaa Suomessa toteutettu elinkeinopolitiikan mittaristokysely toi menestystä perinteisesti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimialueelle.

Koko maan kuntien saamissa arvioissa Alavus tuli toiseksi ja kärkeen sijoittuneiden kuntien parhaimmistossa olivat vielä Ilmajoki ja Töysä.

Aluekeskuksista puolestaan Seinäjoki oli koko maan paras.

Koko Etelä-Pohjanmaan tulos oli maan keskiarvotasoa parempi.

Kysymysten aiheet käsittelivät muun muassa yleistä elinkeinopolitiikkaa, kuntien päätöksenteon yrityslähtöisyyttä, tiedottamista sekä julkisia palveluja ja hankintapolitiikkaa.

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan Minna Sillanpään mukaan kysely osoitti selkeästi kuntien elinkeinopolitiikan tärkeimmät kehittämiskohteet.

-Kuntien haasteet ovat nyt erityisen ajankohtaisia pelkästään taloudellisen epävarmuuden vuoksi, Sillanpää toteaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459