Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15466

Kellosepän paja tuhoutui kokonaan tulipalossa Lehtimäen Länsikylällä

$
0
0
Pakkanen ja lämmittäminen koituivat pienehkön pajarakennuksen kohtaloksi perjantai-iltana vähän ennen kello kahdeksaa Jaakkolantiellä Alajärven Lehtimäellä.

Paikalle ensimmäisenä kiiruhtanut Lehtimäen palokunta sai ahertaa jo toisella tulipalolla pitäjän eri kulmilla. Nyt avuksi hälytettiin väkeä myös Alajärven paloasemalta,

- Saavuttuamme palopaikalle oli kyseinen rakennus jo täyden palon vaiheessa, eikä sen pelastamiseksi ollut juurikaan mitään tehtävissä. Sammutimme käytännössä lopuksi vain rakennuksen rauniot, kertoi palopaikalta poistuva Lehtimäen paloaseman päivystävä palomies Vesa Hakomäki.

Osa Alajärven paloaseman kalustosta käännytettiin ja matkalta takaisin ja perille ehtinyt sammutusyksikkökin teki lähinnä varmistavan palopaikan “ohiajon” osallistumatta varsinaiseen sammutustyöhön

Palanut puurakenteinen kellosepän työmaa oli kooltaan 4 x 7 metriä ja se sijaitsi noin 20-30 metrin etäisyydellä erillään pihapiirin päärakennuksesta. Etäisyyden ja tyynen sään ansiosta asuinrakennukselle ei aiheutunut vahinkoa tulipalossa

Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa. Pureva 25 asteen pakkanen haittasi hiukan palokunnan työskentelyä.

Paloesimies Turo Kalliomaa Alajärven paloasemalta kertoi, että pitkään kestävä kireä pakkasjakso talvisaikaan lisää huomattavasti tulipalo syttymisriskiä.

Heikossa kunnossa olevat tulisijat ja eri tyyppiset lämmitysjärjestelmät kuormittuvat lämmityksen pitkittyessä ja piilossa muhinut vika tai vaurio voi “puhjeta” tuhoisana yllätyksenä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15466

Trending Articles