Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Koskenniska haastaa Koskenkorvan -Alajärvi saa oman nimikkoviinan!

$
0
0

Tuotanlaitos pyritään rakentamaan pitkälti Järvi-Pohjanmaan metallialan osaamisella amerikkalaisten piirustusten mukaan. (Kuvassa kiinalaisten tekemä halparatkaisu)

Alajärven kaupunki ja taho alajärveläisiä yrityksiä ja yksityisiä ovat päättäneet toteuttaa jo muutaman vuoden kehitteillä olleen suunnitelman perustaa Alajärvelle nykyaikaisen tislaamon.

Alkusysäyksen hankkeelle antoi aikoinaan Koskenkorvan saama jopa maailman laajuinen maine, sekä se että pienessä ilmajokelaisessa kylässä on ja voi hyvin vuodesta toiseen iso tislaamo. Suuresti hankkeen alkuun vaikutti sekin, että tuolla pienellä kylällä on jatkuvasti vuodesta toiseen miesten Superpesiksessä oma, hyvin menestyvä joukkue. Peri pohjalaisesta ja alajärveläisestä kateudesta ei hankkeessa ole kysymys, vakuutetaan.

Koskenniska nimi tulee Ähtävän vesistöstä, Kurejoesta ja sen Koskenvarren kylätaajaman paikkeilla sijaitsevasta Koskenniskasta.

Aikojen kultaamaa, mennyttä kotiseurahistoriaa kunnioittaen, on tislaamoa suunniteltu muun muassa entisen Saukonperän alueelle. Mutta muitakin sopivia paikkoja on pitäjästä toimikunnan toimesta katseltu. Ehdotuksia tislaamon paikaksi lupaavat toimijat ottaa vastaan myös suurelta yleisöltä.

Koskenniska viinasta on tehty Lestijärvellä niin sanottu koe maistiais erä uuden reseptin mukaan, jota ei ole vielä julkaistu missään päin maailmaa. Erikoisen juomasta tekee sen humalatilan helppo säännostely lyhytkestoisesta pitkäkestoiseksi. Koskenniskasta ei jää myöskään mitään henkistä, eikä fyysistä krapulatilaa. Kaiken huippu on, että henkikään ei haise vanhalle viinalle.

Tuotteen testaamisessa on tutkittu monia seutukunnan lähde- ja pohjavesilaatuja oikean koostumuksen, väkevyyden ja jälkimaun löytymiseksi

Erikoista on myös, että kaupunki on tilaamassa pakkausten ja etikettien suunnittelun, sekä painatuksen alajärveläisiltä mainosala yrityksiltä ja päättäneet näin yhteistuumin lähteä tukemaan myöskin harvinaisempaa pienyrittäjyyttä  seutukunnalla. Myös virkamiehiä on luvattu ohjeistaa “kotiin päin vetämisessä”

Alajärven kaupunki on päättänyt julkaista nyt tuotteen ja tarjota maistiaisia kaupunkilaisille ja naapurikuntalaisille uuden vastavalitun kaupunginjohtajan kunniaksi.

Myös “kolmekymmentävuotisen sodan” jälkeen pitäjään saatu uimahalli kirvoitti pitkään kehitteillä olleen hankkeen kiirehtimistä. Lehtimäen onnistunut liitos Alajärveen on luonut myös uutta lisäarvoa ja vakautta rohkealle ja uskaliaalle hankkeelle.

.

Koskä tänää 1.huhtikuuta on sunnuntai ja pitäjän kauppaliikkeet pidetään pääsääntöisesti kiinni. Kiinni on myös alkoholimyymälä.

On Koskenniskan maistiaiset jouduttu siirtämään maanantaiksi 2. huhtikuuta klo 8.00 alkaen.


Alajärven väistyvän apteekkarin tarkistaman reseptin mukaan tehtyä uudenlaista pitäjän omaa nimikko väkijuomaa annostellaan alkoholimyymälässä irtoastioihin. Maistiaisiin kiiruhtavia kehotetaankin ottamaan mukaan omat astiat tai sopivat, pestyt pullot korkkeineen. Annoksen rajoituksena on kaksi litraa per talous.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Trending Articles