Etelä-Pohjanmaan poliisi sai perjantai-aamuna hieman ennen yhdeksää ilmoituksen Nurmon Hyllykallion alueella liikkuvista ja erikoisesti käyttäytyvistä kahdesta nuoresta naisesta ja yhdestä miehestä.
Henkilöt löytyivät aamupäivän aikana eri paikoista kadulta ja maastosta ja heidän kuntonsa oli heikohko.
Lopulta henkilöiden kunto romahti nopeasti, jonka vuoksi heidät kuljetettiin sairaalahoitoon.
Tällä hetkellä heitä hoidetaan Etelä-Pohjanmaan keskussairaalan tehostetun valvonnan osastolla. Yksi potilaista on tajuissaan ja kaksi muuta tajuttomana. Heidän elintoimintonsa on kuitenkin saatu vakautettua ja välitöntä hengenvaaraa ei hoitavan lääkärin mukaan tällä hetkellä todennäköisesti ole olemassa.
Sairaalaan viedyistä henkilöistä nuorin on 17-vuotias nuori nainen. Toinen nuori nainen on 19-vuotias ja seurueeseen kuulunut mies hieman alle 30-vuotias.
Asian selvittelyssä on tullut esille että syynä sekavaan käytökseen ja tajunnanmenetykseen on huumausaineiden sekakäyttö.
Lisäksi epäillään että huumeiden sekakäyttöön liittyy uuden ja vielä harvinainen aine josta käytetään nimeä Deso- tai dexamfetamiinin käyttö yhdessä perinteisempien huumausaineden kanssa. Kysymys lienee lääkkeenäkin käytetystä dextroamfetamiinista tai jostakin sen johdannaisesta.
Poliisi varoittaa tarjolla mahdollisesti olevasta Desosta tai deksamfetamiinista, joka on normalia amfetamiinia huomattavasti voimakkaampaa ja saattaa aiheuttaa yllättäviä sivuvaikutuksia muiden päihdyttävien aineiden kanssa käytettynä. Ainetta saatta olla tarjolla pitkästä viikonlopusta ja vapusta johtuen enemmänkin.
Asiaa tutkitaan törkeänä huumausainerikoksena.