Quantcast
Channel: J-Pnews
Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Vapon vesienkäsittelyn tehostusohjelma käynnistynyt suunnitelmien mukaan

$
0
0

Suo-oja (Arkisto kuvituskuva)

Vapo ilmoitti joulukuussa 2011, että se rakentaa kaikki tuotantosuot tehostetun vesienkäsittelyn piiriin vuoden 2014 loppuun mennessä. Vuoden 2011 lopulla Vapolla oli tuotannossa yhteensä noin 47 000 hehtaaria, josta perustason vesienkäsittelyn piirissä oli 11 000 hehtaaria. Vuoden 2012 aikana tämä pinta-ala pienenee noin 3000 hehtaarilla. Ne tuotanto-alueet, joille ei voida rakentaa tehostettua vesienkäsittelyä vuoden 2014 loppuun mennessä, suljetaan pois tuotannosta.

Kaikkiaan Vapolla on tuotantoa runsaalla 400:lla suolla. Tällä hetkellä vesienkäsittelyn tason nostaminen on käynnissä noin 50:llä suolla. Lisäksi olemassa olevia rakenteita parannellaan noin 30 suolla. Näiden toimenpiteiden kohteena on yhteensä yli 4000 hehtaaria ja lisäksi vesienkäsittelyä parantavien toimenpiteiden lupapäätöksiä odotetaan 30 kohteen eli noin 1800 hehtaarin osalta.

Vuoden 2012 rakentamisohjelmassa pääpaino on pintavalutuskenttien ja kasvillisuuskosteikkojen rakentamisessa. Kasvillisuuskosteikkojen rakentamisessa suoritetaan tarvittavat maarakennustyöt ja kasvillisuuden kylvö. Vedet johdetaan näille kosteikoille vasta kun pinta on kasvipeitteinen, Pintavalutuskenttien rakentamisia on käynnissä tällä hetkellä n. 30 kpl ja lisäpanostusten myötä uusia kohteita ryhdytään rakentamaan suunnitelmien valmistumisen ja viranomaishyväksynnän jälkeen mahdollisimman nopealla aikataululla.

Vapon toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyynyn mukaan asiakkaat ja suuri yleisö ovat ottaneet Vapon vapaaehtoiset investoinnit vesienkäsittelyn parantamiseksi erittäin myönteisesti vastaan. Tosin julkisuudessa on esiintynyt myös arvailuja, että kysymyksessä on vain maineen parannuskampanja.

-Investoimme seuraavien kolmen vuoden aikana yhteensä yli 30 miljoonaa euroa vesienkäsittelyyn, minkä lisäksi joudumme todennäköisesti sulkemaan jopa 2000 hehtaaria soita, joilla on vielä turvetta. Tämän energia-arvo on toiset 30 miljoonaa euroa. Kokemustemme mukaan tehostetulla vesienkäsittelyllä turvetuotannon päästöjä voidaan pienentää parhaimmillaan kymmenillä prosenteilla, Yli-Kyyny sanoo.

-Myös neuvottelut luontoarvoltaan merkittävien soiden myymisestä tai vaihtamisesta valtion kanssa ovat edenneet hyvässä hengessä ja uskomme, että pääsemme sopimukseen ensimmäisistä kohteista jo kuluvan vuoden aikana, Yli-Kyyny sanoo.

Talven aikana Vapo on asentanut suunnitelman mukaan 7 jatkuvatoimista mittaria, joiden kalibrointi on käynnissä. Näistä saatavat virtaama- ja kuormitustiedot toimitetaan viranomaisille ja julkistetaan myös yhtiön verkkosivuilla vielä tulevan tuotantokauden aikana. kaikkien soiden vastuuhenkilöt julkistetiin yhtiön uusituilla verkkosivuilla huhtikuun puolivälissä.

Talven ja kevään aikana yhtiö kouluttaa urakoitsijoita, heidän henkilöstöään, sekä Vapon henkilöstöä koulutuspäivällä joihin osallistuu kaikkiaan 3800 henkilöä. Näin koko tuotantoketju on valmis vastaamaan parhaalla tavalla yhtiön julkistamiin vastuullisuussitoumuksiin. Osana tehostettua itsevalvontaa Vapo palkkaa kesäksi 30 henkilöä valvomaan ja raportoimaan säännöllisesti tuotantoalueiden vesienkäsittelyjärjestelmien toimivuutta.

Turvetuotannon osuus tulva-ajan kuormituksesta alhaisempi kuin kesäaikaan

Osana TASO-hanketta mitattiin 12.7.2011 Kyyjärveen laskevien jokien ja purojen virtaamat sekä järveen tuleva kiintoaines- ja humuskuormitus. Kesän mittauksen mukaan Vapon osuus 12.7.2011 Kyyjärven laskevasta humuksesta oli 2,7 %. Mittaus uusittiin tulva-aikaan 26.4.2012, jolloin Vapon osuus humuskuormituksesta oli 2,39 %.

12.7.2011 Vapon turvetuonta-alueilta virtaama Kyyjärveen oli 8700 m3/vrk ja 26.4.2012 mittauksessa se oli 171 158 m3/vrk. Vapon turvetuotantosoilta tuleva virtaama vastasi 2,53 % Kyyjärveen laskevasta vesimäärästä ( 6 7757 950 m3/vrk). Vastaavasti Vapon osuus Kyyjärven kiintoainekuormituksesta oli 1,39 %.

Vastaavat mittaukset suoritettiin 27.–28.4.2012 Kälkäjoen kautta Siikaveteen laskevien Vapon turvetuotantoalueiden kuormitusvaikutuksista. Näissä mittauksissa Vapon turvetuotantosoiden osuus Kälkänkoen kokonaisvirtaamasta ennen Siikavettä oli 2,24 %, Kälkänjoen kautta Siikaveteen joutuvasta humuksesta vapon tuotantosoiden osuus oli 1,79 % ja Siikaveteen Kälkäjoesta kulkeutuvasta kiintoaineesta 0,3 %.

Mittaukset suoritti insinööritoimisto Saloy Oy. Mittauksiin osallistui myös ympäristöviranomaisten edustaja.

Kohteet, joilla on vesienkäsittelyrakenteiden investointihanke parhaillaan käynnissä.

Tervasuo, Hankasalmi
Jaakkolansuo, Hartola
Haapasuo, Joutsa
Jylhäsuo, Juva
Kaijansuo, Karstula
Mustakeidas, Karvia
Kalmunneva, Keuruu
Vehkaneva, Kinnula
Kaikonsuo, Kiuruvesi
Härkäsuo, Kiuruvesi
Isoneva, Kivijärvi
Takaneva, Kurikka
Lehdonsuo, Kuusamo
Matkussuo, Köyliö
Juvainsaarensuo, Luumäki
Viransuo, Mikkeli
Ropolansuo, Mikkeli
Palosuo, Jyväskylä / Petäjävesi
Viittouvenneva, Pyhäjärvi
Heikinsuo, Rautavaara
Tuohtaansuo, Rääkkylä
Raatteikonsuo, Saarijärvi
Saarekeneva, Saarijärvi
Pajumäensuo, Saarijärvi
Pirtti-Peurasuo, Saarijärvi
Amerikanneva, Seinäjoki
Mölynsuo, Soini.
Matosuo, Soini
Kuninkaansuo, Soini
Ulpassuo, Soini
Niskansuo, Vaala
Sarvanneva, Virrat
Soidinsuo, Ähtäri
Riihi-peuraneva, Ähtäri
Majasuo, Ähtäri
Mustasuo, Ähtäri

Raportti Kyyjärven kuormitusmittauksesta 26.4.2012

Insinööritoimisto Saloy Oy mittasi kaikista Kyyjärveen laskevista merkittävistä joista ja puroista virtaaman, veden kemiallisen hapenkulutuksen (COD), joka kuvaa veden sisältämän orgaanisen aineksen mm. humuksen määrää sekä vesien kiintoainepitoisuuden. Mittausmenetelmät ja laitteet on kuvattu viime kesän vastaavasta mittauksesta tehdyssä raportissa. Raportti löytyy TASO-hankkeen sivuilta www.ymparisto.fi/ksu/taso ja sieltä ”Julkaisut”-otsikon alta.

Samoin mitattiin vastaavat arvot kaikista Vapon turvetuotantoalueilta lähtevistä vesistä. Näitä alueita ovat Savonneva, Peuralinnanneva ja Sammakkoneva. Oheisessa kartassa on kaikkien mittauspisteiden kokonaisvesimäärä m3/vrk, COD mg/l ja mittauspisteen humuskuormitus ( COD ) kg/vrk.

Kyyjärveen laskevien mittauspisteiden kokonaisvesimäärä oli 6 230 850 m3/vrk. Valuma-aluetarkastelussa laskettiin mittauspisteiden ulkopuolelle jääneen 7,8 % kokonaisvaluma-alueesta, jonka vesimääräksi laskettiin 527 100 m3. Tämän alueen veden COD:ksi arvioitiin alueen jokivesien keskimääräinen 32,0 mg/l.

Mittaustulokset:

Vesimäärien jakaantuma
- Kyyjärveen laskeva kokonaisvesimäärä 6 757 950 m3/vrk
- Vapon turvesoilta lähtevä vesimäärä 171 158 m3/vrk
- turvevesien prosentuaalinen osuus 2,53 %

Humusmäärien jakaantuma
- Kyyjärveen laskevat kaikki vedet 213 050 kg/vrk
- Vapon turvesoiden osuus 5 082 kg/vrk
- turvesoiden prosentuaalinen osuus 2,39 %
Kiintoaineen jakaantuma
- Kyyjärveen laskevat kaikki vedet 53 900 kg/vrk
- Vapon turvesoiden osuus 750 kg/vrk
- turvesoiden prosentuaalinen osuus 1,39 %

Sää oli mittauspäivänä sateinen ja vesien pinnat kevätvaluman takia korkealla. Esimerkiksi Nopolanjoen virtaama oli tässä mittauksessa 3 586 600 m3/vrk, kun se kesän 2011 mittauksissa oli 280 000 m3/vrk. Turvetuotannosta lähtevien vesien virtaama oli tässä mittauksessa 171 158 m3 ja kesän 2011 mittauksessa 8 700 m3. Turvetuotannon humusmäärien prosentuaalinen osuus Kyyjärveen tulevasta humuskuormituksesta on molemmissa mittauksissa ollut samaa suuruusluokkaa. Nyt 2,39 % ja kesällä 2011 2,70 %.

Helsinki 29.4.2012
Insinööritoimisto Saloy Oy


Viewing all articles
Browse latest Browse all 15459

Trending Articles