Kansanedustaja Vistbacka haluaa puuttua helikopterilla suoritettavan...
Järvi-Pohjanmaan kansanedustaja Raimo Vistbacka (ps.) kysyy mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä metsien terveyslannoitusten tukien muuttamiseksi, jotta kohteiden kriteerejä lievennettäisiin. Vistbacka...
View ArticleLumi sulaa – koiranjätökset – roskikseen – kampanja
Netissä vapaaehtoisvoimin ylläpidetyltä sivustolta voi tilata roskapönttöönsä liimattavan tarran. Tarralla voi antaa koiranulkoiluttajille luvan pudottaa solmittu koirankakkapussi omaan...
View ArticleTTS | Pienen energiapuun korjuussa olisi edullista yhdistää kone- ja miestyötä
Pienikokoisten energiapuiden hakkuussa metsurihakkuun yksikkökustannus on jopa kymmeniä prosentteja alhaisempi kuin konehakkuun Pienikokoisen puuston hakkuussa kone ei ole edullisimmillaan – ei...
View ArticleTaloussanomat | Atria antaa toimitusjohtaja Tikkakoskelle “kenkää”
Atrian toimitusjohtaja joutuu jättämään paikkansa, koska yhtiön tuloskehitys on ollut huono. Hallituksen puheenjohtajan mukaan esimerkiksi yrityskauppa Venäjällä ei ollut onnistunut siirto....
View ArticlePoliisi | Turvalaitteiden käytön ja ajonopeuksien tehovalvonta 7.-13.3....
Poliisin valtakunnallinen valvontateema kohdistuu erityisesti turvalaitteiden käytön sekä ajonopeuksien valvontaan. Valtakunnallista valvontateemaa toteutetaan mm. Keski-Suomen maakunnassa Keski-Suomen...
View ArticleVanhus katosi yöllä Räyringissä-löydettiin aamupäivällä lumihangesta
Vanha nainen löydettiin kylmettyneenä hangesta Vetelin Räyringissä noin kello puoli yhdetoista aikaan perjantaina Vuonna 1936 syntynyt nainen oli lähtenyt kotoaan liikkeelle potkukelkallaan yöllä noin...
View ArticleNyt Knetti.tv:ssä | Ohjelma kooste Järvinet Oy:n avoimien ovien päiviltä
Järvinet Oy:n toimitusjohtaja Matti Honkakoski ja palvelujohtaja Eija Ainasoja Katso knetti.tv:n toteuttama ohjelma yritysvierailulta Järvinet Oy:n uusissa toimitiloissa. Ohjelmassa tutustutaan...
View ArticleTytär selvisi yliajosta-äiti ei!
Ylivieskalainen vuonna 1970 syntynyt nainen sai surmansa Ylivieskan Lentokentäntiellä perjantai-iltana noin puoli yhdeksän aikaan. Nainen oli liikkeellä kävellen yhdessä toisen naisen ja 10-vuotiaan...
View ArticleTuli tuhosi auton autokatokseen ja poltti lämpökeskuksen kokonaan Evijärvellä
Ilmeisesti autopalona syttynyt tuli levisi autokatoksesta omakotitalon lämpökeskukseen lauantaina illansuussa noin kello puoli kuuden aikaan Evijärvellä. Evijärven palokunnan saapuessa kohteeseen oli...
View ArticleLENTOPALLO | Viekö hurmos Kyky-Betsetin lähemmäksi Mestaruusliigaa !?
Viialasta jäi vielä hiukka viilaamista sunnuntain kotiotteluvuoroon! Karsintaottelujen ensimmäinen osa päättyi perjantai-iltana niukkaan vieras tappioon Akaa-Volleyta vastaan Viialassa. A-Volley vs....
View ArticleTöysän ja Alavuden liittyminen vaatii kaksi työryhmää
Alavuden kaupungin ja Töysän kunnan kuntaliitoksen ohjausryhmä asettaa hankkeelle kaksi valmistelevaa työryhmää. Ohessa Töysän kunnanhallituksen valitsemat kunnan edustajat palvelu- ja...
View ArticleKaustisen kunta ja Kansanmusiikkisäätiö maksumiehiksi Jokinivan jutussa
Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus langetti keskiviikkona sakkotuomion Kansanmusiikkisäätiölle ja Kaustisen kunnalle säätiön entisen asiamiehen Jorma Jokinivan työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä....
View ArticlePolttonesteiden 95E10 keskihinta kohosi jo yli 1,60 euron
Suomalaisella muuhun kulutukseen jäävän rahan osuus hupenee alati kasvavan perusenergian viedessä jokaisen kansalaisen tilistä yhä suuremman osan? Missä on kansalaisten kipuraja polttonesteiden...
View ArticleLuonto-Liiton Kevätseuranta käynnistyy viikonloppuna
Leskenlehti (Tussilago farfara) (kuva: Olli Vesikko) Luonto-Liiton perinteinen Kevätseuranta käynnistyy jälleen ensi viikonloppuna. Kevätseuranta on jo vuosikymmeniä innostanut luonnosta...
View ArticleLaskiaistiistai ja naistenpäivä yhdessä Soinissa
Maija-Liisa Keisala keitti soppatykillä ja tarjoili hernesoppaa laskiastiistaina K-market Kanelin pihassa (Kuva: Jussi Paarvala) SOINI Jussi Paarvala K-Market Kaneli järjesti viime tiistaina...
View ArticleRekka ja henkilöauto kolaroivat liukkaalla Kitulanmäellä Töysässä
Torstaiaamuna vähän kello kymmenen jälkeen aamupäivällä tapahtui Töysässä Lehtimäentiellä rekan ja henkilöauton välinen erikoinen kolarointi. Töysän Ritolankylällä Kitulanmäen Honkatalojen liittymän...
View ArticleTUTKIMUS | Pelastustoimen palveluja pidetään tärkeinä -kirjastoja oltaisiin...
Heti lamavuosien jälkeen kansalaisten karsimisinnokkuus väheni selvästi. Nyt – kuluneen kolmen vuoden aikana – tilanne on osin kääntynyt. Useampi kuin 2008 sallisi nyt puolustusvoimiin, kirjastoihin,...
View ArticleLENTOPALLO | KyKy-Betset taistelee finaalipaikasta Korson Vedon kanssa!
Kyky-Betset otti viime kerralla kotivoiton A-Volleysta 3-0 ja nousi finaalikarsintaan KyKy-Betset on selvittänyt nyt tiensä miesten 1-sarjan välieriin, jossa se kohtaa Korson Vedon Vantaalta....
View ArticleHengenvaara | Tukes varoittaa vaarallisesta kaasujääkaapista!
XC-60G-kaasujääkaappi edestä ( Kuva: Tukes) Nestekaasukäyttöisessä XC-60G -jääkaapissa on todettu vakava turvallisuuspuute. Jääkaappi tuottaa lyhyessä ajassa huoneilmaan suuren määrän häkää ja...
View ArticleSohjo ja loska suisti ajoneuvoja ojaan Alajärvellä
Perjantaina aamupäivällä kello kymmenen jälkeen suistui sohjoisella tiellä Lehtimäen Rantakankaalla, kylätalo Metson lähettyvillä, henkilöauto ojaan. Iltapäivällä noin puoli kahden aikaan Teerinevan ja...
View Article